You are here

Entistä laajempi valikoima hajusteettomia tuotteita

Juhlistamme Allergiaviikkoa uutuustuotteilla

Allergiaviikkoa vietetään tänä vuonna 8.–14.4.2019. Keväistä kampanjaa on järjestetty jo lähes 20 vuoden ajan ja sen tavoitteena on lisätä tietoisuutta allergioista ja herkkyyksistä. Guest Comfort juhlistaa Allergiaviikkoa lisäämällä valikoimaan jopa viisi uutta hellävaraista ja hajusteetonta tuotetta. Uutuuksiin kuuluvat shampoo, hoitoaine, suihkugeeli, ihonhoitovoide ja nestesaippua riittoisissa pumppupulloissa.

Hajusteet voivat aiheuttaa tuoksuherkkyyttä ja allergiaa

Kosmetiikkatuotteiden hajusteet voivat aiheuttaa useita erilaisia oireita. Yleisimmät niistä liittyvät tuoksuherkkyyteen, joka vaikuttaa merkittävästi noin puolen miljoonan suomalaisen elämään. Tuoksuherkkien hajuaisti ei ole tavallista herkempi, vaan heiltä puuttuu ominaisuus tottua tuoksuihin. Yleisimmät oireet ovat nuha ja nenän kutina, päänsärky sekä silmäoireet.

Kosmetiikan hajusteet voivat myös aiheuttaa hajusteallergiaa. Hajusteallergia aiheuttaa kosketusihottumaa ja siitä kärsii noin 2-3 % väestöstä. Kosketusallergia ilmenee ihottumana niillä ihoalueilla, jotka altistuvat hajustetuille tuotteille. (lähde: Allergia-, iho- ja astmaliitto, www.allergia.fi)

Dermosil Sensitive – hajusteetonta ja hellävaraista

Hajusteoireista kärsiville suositellaan ensisijaisesti hajusteettomia kosmetiikkatuotteita ja sen vuoksi haluamme Guest Comfortilla laajentaa tuotevalikoimaamme. Huhtikuun uutuustuotteet ovat laadukasta ja kotimaista Dermosil-tuotemerkkiä ja ne sopivat kaiken ikäisille, myös 0-3 -vuotiaille lapsille. Allergia-, Iho- ja Astmaliitto on myöntänyt tuotteille allergiatunnuksen käyttöoikeuden. Guest Comfort tarjoaa Dermosil Sensitive -tuotteita pääasiassa hotellikäyttöön eikä niitä saa jälleenmyydä. Guest Comfortin henkilökunta auttaa mielellään lisäkysymyksissä. Hinnat pääset näkemään rekisteröitymällä verkkokauppaamme. Voit myös olla yhteydessä puhelimitse 020 7466 480 tai sähköpostitse ask@guestcomfort.com. Tervetuloa tutustumaan hajusteettomiin tuotteisiin!

 

 

Leverans inom 1-3 arbetsdagar. Leveranser utanför Finland levereras på 4-7 arbetsdagar

Dermosil Sensitive Mild tvål 500 ml

10 st
[commerce_price]
Leverans inom 1-3 arbetsdagar. Leveranser utanför Finland levereras på 4-7 arbetsdagar

Dermosil Sensitive Hudvårdslotion 500 ml

10 st
[commerce_price]
Leverans inom 1-3 arbetsdagar. Leveranser utanför Finland levereras på 4-7 arbetsdagar

Dermosil Sensitive Duschgel 500 ml

10 st
[commerce_price]
Leverans inom 1-3 arbetsdagar. Leveranser utanför Finland levereras på 4-7 arbetsdagar

Dermosil Sensitive Balsam 250 ml

15 st
[commerce_price]
Leverans inom 1-3 arbetsdagar. Leveranser utanför Finland levereras på 4-7 arbetsdagar

Dermosil Sensitive Schampo 500 ml

10 st
[commerce_price]